Lihaksien tunteet ja uskomukset
Lihas saattaa kantaa mukana vuosien takaisia jopa historian tasolta saakka olevia tunne ja traumataakkoja. Mikäli niska - ja selkäkivut tai päänsäryt vain jatkuvat vaikka olet käynyt monissa eri hoidoissa ja hieronnoissa, lihasten jännittyneisyyden ja kipujen taustalla voi täten olla myös tunnepuolen asiat.
Lihakset pumppaavat energiaa imusolmujärjestelmille ja ne
ovat ylpeitä tekemästään työstään. Lihaksilla on korkea tietoisuus ja myös paljon rohkeutta ja ne keräävät myös paljon informaatiota siitä, miltä sinusta tuntuu. Jos
lihakset joutuvat onnettomuuteen, se on niille iso järkytys ja niillä menee jonkin aikaa ennen kuin ne ymmärtävät etteivät ole särkymättömiä.
Tästä syystä on tärkeää
vapauttaa lihaksista niiden kokemia traumoja niin, että lihakset pääsevät parantumaan.
Lihasten uskomuksia voi olla:
• Olen itsepäinen
• Minun on opittava kovalla
tavalla
• Minun on vaikea oppia
Tutkaile näitä uskomuksia. Resonoiko ne sinussa, jossain kehosi kohdassa?
Lihasten kanssa työskentely
Kun harjoittelet lihaksia säännöllisesti, tuotat
enemmän kehollesi antioksidantteja. Liikunta saa kehon
tuottamaan lisää mitokondrioita. Pilates ja jooga liikuttavat lihaksia
positiivisella tavalla. Syöpää sairastavan ihmisten tulisi stimuloida
lihasryhmiä, koska tämä voi auttaa lieventämään ja vapauttamaan oireita.
Painonnosto ja lihastreenit tekee hyvää lihaksille ja sydän -ja verisuonille, koska se poistaa
kuonaa ja jätteitä järjestelmistä. Kun lihaksia harjoitetaan, ne lieventävät lisäksi kehostressiä.
Syvä kokovartalohieronta vastaa kaikkien lihasten harjoittelua ja
antaa saman vaikutuksen kuin kuntotreeni.
👉 Lihakset tarvitsevat eheytyäkseen myös proteiinia.
👉 Lisäksi lihakset rakastavat,
että niille puhutaan ja niitä kuunnellaan.
Harjoitus lihasten kanssa
Ota pieni hetki itsesi kanssa ja kysy itseltäsi:
Mitä lihakseni haluavat kertoa minulle?
Mitä lihakseni tarvitsevat voidakseen hyvin? Mikä on lihasteni suurin pelko?
Kuuntele sitten vastaukset jotka annetaan ajatuksiesi kautta.
Miksi lihakset voivat kantaa mukana epäonnistumisen tunnetta?
Varaamalla ajan Energiahierontaan voidaan lihaksista vapauttaa niiden kokemat
traumat, stressireaktiot ja negatiiviset tunteet. Varaamalla ajan Theta Healing
hoitoon voidaan katsoa lihaksia pintaa syvemmältä ja käydä läpi uskomuksia joita lihakset kantavat ja mitä niiden uskomuksien takana on ollut ja miten seurauksia
niistä on sinulle tullut.
Voi hyvin ja salli lihastesi voida hyvin <3
Valoterveisin, Susanna
- parantaja, näkijä, koulutettu hieroja, theta healer, kouluttaja -

Kommentit
Lähetä kommentti
Lähetä tässä viestiä